Etusivu Meistä Koiramme Pennut Pentueet Uutisia Kuvia Linkit Vieraskirja Päivitykset




 
29.12.2006
Coco Hit's Fit For Hunting "Vili" muutti uuteen kotiin Siilinjärvelle. Vilin kaverina on welshi Masi, vauhtia ei varmasti puutu näiltä vesseleiltä :)
 
21.12.2006 Kuulumisia
Joulu lähestyy kiireen vilkkaa, lumitilanne huolettaa lapsia - Tontun jäljet ei näy sulassa maassa ja millähän se joulupukki tulee käymään, se selvinnee pian. Eiköhän se kuitenkin löydä tännekkin :). Rauhoitumme joulun viettoon ja nautimme perheen kesken pitkästä yhteisestä lomasta, Tommikin on 2 viikkoa kotona :). Jo hyvin perinteiseksi käyneet aaton ja uudenvuoden lenkit jäällä saavat unohtua tänävuonna, järvi on edelleen sulana. Mutta suunnatkaamme sitten sulaan metsikköön.

Nukahan teloi jalkansa juuri Jyväskylän näyttelyä edeltävänä iltana, Nuka otti mahtavat lennot ja sen seurauksena ontui jalkaansa joitakin päiviä. Lepo ja kipulääkekuuri tehosi ja jalka alkoi asettumaan, mutta silti ei aivan kuntoon. Hieroja ei löytänyt mitään vikaa, joten matkasin Nukan kanssa ortopedille nyt maanantaina 18pvä ja sain "tuomion" jalan tilanteesta. Puoli koiraa tuli kuvattua, tutkittua, väännettyä ja käännettyä ennen kuin vika löytyi. Melkein omistaja passitettiin hullujen huoneelle... Vasemmasta takajalasta on nuljuluu murtunut siinä lennossa. Nyt sitten jatketaan vielä lepoa antibioottien ja tulehduskipulääkkeen kera. Onneksi vika löytyi, pieni sellainen. Kaikki se "puolikoiraa" mitä tuli kuvattua, näytti aivan priimalle, joten hyvillä mielin vietetään lomaa. Nuka saa nyt ansaitusti pitää paikkansa sängyssä ja kainalossa, on muuten aivan ihana kainaloinen koko koiruus :).

Tahdomme toivottaa kaikille kasvatin omistajille, sekä laajalle ystäväpiirillemme, rauhallista joulua ja onnea vuodelle 2007!

Kiitos ikimuistoisista hetkistä taas vuoden varrella, jatketaan samaan malliin tulevina vuosina :)

 

16.12.2006 Joulutonttumme saapui kotiin


Coco Hit's Fit For Hunting "Vili" (FIN MVA Strathnaver Hells Angel - FIN<U MVA Astrospring's Ismene) tuli meille takaisin. Vilin omistaja päätti luopua nuoresta herrasta ajanpuutteen vuoksi ja näin ollen poitsu tuli nyt meille. Etsimme Vilille harrastavaa kotia, jossa tällainen hyvin peruskoulutettu poitsu pääsee oikeuksiinsa.

Vilille on tehty hyvä peruskoulutus. Tottelee nättejä käskyjä, myös pilliä. Luonteeltaan Vili on normaali 9kk ikäinen nuoriherra, leikkisä ja iloinen. Vauhtia löytyy, mutta osaa myös rauhoittua. Tulee erinomaisesti toimeen toisten koirien ja lasten kanssa, ja leikki maistuu :). Pentunäyttelyssä Vili kävi 5kk iässä, tuli toiseksi ja sai KP:n.

Jos kiinnostuit Vilistä, niin ota yhteyttä! Kerron sitten lisää tästä mussukasta :)


 

10.12.2006 Voittaja-näyttely, Helsinki. Tuomarina Christian Vantu, Romania
Pedon näyttely debyytti virallisissa luokissa alkoi Helsingin Voittajanäyttelystä. Peto sai laatuarvostelukseen erinomaisen ja oli junioriluokan paras uros, joten näin Pedosta tuli JV-06!! PU-luokassa juuri 9kk täyttänyt vesseli oli vielä upeasti PU-4 ja sai ensimmäisen SERTin! Wautsi wau, hieno alku Tommilla ja Pedolla virallisissa luokissa :)
 
10.12.2006 Ruotsin Voittaja-näyttely, Tukholma.
Matkasin Susanin (kennel Newmix), Hugon sekä Jessican kanssa ruotsiin katselemaan Ruotsalaisia englanninspringereitä sekä tapaamaan Jessican kasvattajaa Annia. Urokset tuomaroi Hilda Parkinson Englannista ja nartut Anne Webster Englannista. Kaikenkaikkiaan enkkuja oli ilmoitettu reilut 120, joten nähtävää riitti :)

Ruotsissa tulee olla metsästyskoepalkinto käyttöluokkaan osallistuessa, joten molemmat koirat oli ilmoitettu sitten sinne. Hugo sai käyttöluokasta 1/1 ja SA:n ja Jessica 1/2 ja KP.
Hugo esiintyi nätisti ja arvostelu kuului näin: "Beautiful head. Good neck & shoulder. Exellent bone. Well balanced. Super coat & condition. Moved well".
Jessica sitten teki Jessicat kehässä... Mitä sitä voi muuta olettaakkaan juoksussa parhailla päivillä olevalta kumipalloltamme, joka oli hieman energinen matkustettuaan :D. Nooh, kävimme sitten kehässä hyppimässä kumipalloloikkaa ja kun rouvaa komenti, niin se tökkäsi nenänsä alas ja tuli perässä kuin... Jääköön sanomatta... Ja taas pienen kehun saatuaan alkoi kumipalloilu :D, Jessican kanssa ei koskaan ole tylsää, ei kotona eikä reissussa. On se vaan ihana pakkaus, häntä heiluen mennään ja aina iloisena - jalkojen määrä maassa vaan vaihtelee ;). Tuomari tykkäsi ilmeisesti kuitenkin kumipallostamme ja antoi KP:n.

Meillä oli todella mukava reissu. Kävimme monia mielenkiintoisia keskusteluja useamman springeri kasvattajan ja harrastajan kanssa. Pääsin näkemään ja tutustumaan lähemmin moniin mielenkiintoisiin koiriin.

Matkan päätarkoituksena oli käydä näyttämässä Jessicaa kasvattajalleen, jota hän ei ollut nähnyt kuin luovutusikäisenä viimeksi. Oli kerrassaan upeata saada Annin kommentteja kumipallostamme ja positiivista oli kuulla, että äitinsä ja isoäitinsä ovat olleet samanlaisia luonteeltaan kuin Jessica. Ei ole omena kauas puusta pudonnut :D.

 
25.11.2006 G-pentueen isä näyttelyssä
G-pentueen isä, Jefferson De Los Des Trobles "Jeffe", kävi Kemin ryhmänäyttelyssä ja esiintyi Kirsin kanssa hienosti ollen PU-2 ja sai vara-SERTin.
 
20.11.2006 Pentusuunnitelmat vahvistuivat
Coco Hit's G-pentueen suunnitelma vahvistui tänään. Kasvattimme FIN JVA Coco Hit's Evening Star "Kara", tullaan astuttamaan seuraavasta juoksusta. Juoksujen odotetaan alkavan joulukuun alussa.

Pentujen isänä on nuori ja hurmaava Jefferson De Los Des Trobles "Jeffe". Jeffe on juuri vuoden täyttänyt, täynnä elämän iloa oleva nuori herra jolta vauhtia ei puutu. Jeffen lonkkalausunto tuli tänään ja lonkat ovat täydelliset A/A, silmät ovat terveet ja luonne aivan 100% upea.

Lisää pentueesta löytyy Pennut-sivulta.
 
18-19.11.2006 Jyväskylän KV-näyttely
Vietimme lähi näyttelyssämme kaksi päivää. Lauantaina oli Englanninspringerit, tuomarina Harri Lehkonen, ja sunnuntaina arvosteltiin saksanseisojat, joilla tuomarina Tiina Illukka.

F-pentueestamme oli viimeistä kertaa pennuissa kasvattimme Coco Hit's Flaming Boy "Topi" sekä oma Nuka-neitokaisemme. Topi oli hienosti VSP-pentu ja Nuka PN-2 pentu KP:n kera. Nukan edellis iltainen vauhtilento näkyi takapään pienenä ontumisena, jonka harmikseni huomasin vasta kehässä.

Hugo oli ilmoitettu myös näyttelyyn, mutta valitettavasti Hugo sai haavan etujalan ranteeseensa ja ontui jalkaansa niin pahasti, että ei menty kehään. Kiitos näyttelyn eläinlääkärille hyvästä hoidosta :). Nyt herra pystyy jo astumaan jalallaan.

Nyt on ollut hieman vaikeaa olla levossa ja liikkua varovaisesti koirien kanssa, kun piha on kuin luistinrata ja joka paikassa hirmuisen liukasta. Toivotaan lumisadetta, pian kiitos ;) :D.

Hugon kaunis tytär Moundhill's Cayenne Fiery oli ensimmäisessä näyttelyssään jossa oli junioriluokan toinen, saaden laatuarvosteluksi erittäin hyvän.


Moudhill's Cayenne Fiery "Peppi"

Tommin Peto-poitsu osallistui sekin viimeistä kertaa pentuihin ja Peto oli hienosti ROP-pentu, sisarensa Nican ollessa VSP-pentu.


Sisko sai hepulin...


Ai ton kans samassa kuvassa...
 

26.11.2006 Egonin silmät
Streamside's Quest For Challengen eli Egonin silmät tutkittiin ja todettiin terveeksi.
 
21.10.2006 Spanieliliiton päänäyttely, Hyvinkää. Tuomarina Penny Williams, Englanti
Matkasimme Mailiksen ja Maijan kanssa Hyvinkään näyttelyyn. Mukana meillä oli Coco Hit's Flaming Boy "Topi", sisarensa Nuka ja Egon herra sekä Tino - Sisustars Just A Jewel ja vielä Mailiksen lagottoromagnolo Remo.

Topi oli upeasti PU-1 pentu, KP:n kera ja VSP. Onnea Niemisen perheelle!
Nuka oli PN-2 pentu saaden KP:n.
Tino oli avoimen luokan kolmas erinomaisella.
Egonille tuli jälkeläisryhmä ja siinä oli jälkeläisiä kolmesta eri pentueesta. Jälkeläisryhmä oli hienosti neljästä ryhmästä toinen kunniapalkinnon kera :).


Susan kävi näyttämässä myös Hugon kaunista Niki tytärtä (Bogaloo's Xtract Of Roses). Nikillä ikää nyt 10kk.


15.10.2006 Fasaanikoe Mouhijärvellä. Ylituomarina Ari Metsäranta.
Coco Hit's Brown Chocolate "Doni" ja Coco Hit's Cici D'Amour "Cisi" starttasivat omistajansa Juhon kanssa fasaanikokeissa.

Doni sai tulokseksi AVO 2 - 90p ja Cisi AVO 2 - 92p.

Samassa kokeessa Egonin lapsukaiset saivat kerrassaan hienoja tuloksia, edellisenä päivänä Quadmir's Divine Nefertum "Paavo" sai VOI 1 - 117 pistettä. Onnea Jouni! Sekä Quadmir's Divine Khepri "Aatu" sai toisen Avoimen luokan ykkösensä sadalla pisteellä ja siirtyi voittajaluokkaan. Onnea Katja ja tsemmpiä :)! Kolmantena tästä pentueesta kisasi Quadmir's Divine Nekhbet "Nekku" ja Nekku sai hienosti AVO 2 - 92 pistettä. Onnea Petrille sekä Sailalle!
 
24.9.2006 Lahden pentunäyttely. Saksanseisojien tuomarina oli Leni Nousiainen ja springereiden tuomarina Elena Ruskovaara.
Aamu alkoi heti Pedon kehällä. Peto oli ROP-pentu :).

Jessican kymmenestä pennusta oli ilmoittautunut tänne näyttelyyn viisi, kuudentena nähtiin paikalla myös Fia neitokainen jota ei oltu ilmoitettu näyttelyyn. Vietimme mukavaa, joskin kiireistä ja touhukasta päivää pentujen sekä omistajien kera. Päivä oli pitkä ja antoisa, sisaruksilla oli kivaa temmeltää keskenään :). Vaihdeltiin kuulumisia ja vähän mittailtiin sekä trimmailtiin naperoita.

Pennut olivat pikkupennuissa, eli 5-7kk luokassa. Pojat Coco Hit's Fit For Hunting "Vili" oli luokkansa toinen ja sai KP:n, Coco Hit's Flaming Boy "Topi" oli kolmas saaden KP:n. Tytöistä luokan toinen KP:n kera oli Coco Hit's French Kiss "Fanny", kolmas Coco Hit's Future Vision "Nuka" saaden KP:n ja Coco Hit's Flicker Of Hope "Nelli" ei sijoittunut luokassa.

Esitimme myös kasvattajaluokan johon osallistui Vili, Topi, Fanny ja Nuka. Ryhmämme sai KP:n ja oli ROP. Ryhmä ja BIS-kisaa odotellessa kävimme syömässä läheisellä huoltoasemalla, jonka ajan koirat saivat nukkua autoissa. Odottaminen kannatti. Peto oli upeasti RYP-1! Ja kasvattajaryhmämme kerrassaan upeasti BIS-1!!! Kiitos kaikille omistajille, että jaksoitte jäädä odottamaan!


Kuvassa Nuka, Vili, Topi, Fia ja Fanny. Nelli kerkesi lähteä jo kotiin.
 

10-16.9.2006 Metsäkanalinnustus alkoi. Tommi, Hugo ja Jessica Posiolla
Kauan odotettu metsäkanalinnustus alkoi :). Tommi matkasi Posiolle ystäviensä Kullervon, Kimmon ja Vesan kanssa, sekä matkassa tietysti karvaiset kaverukset Hugo, Jessica, labradorinnoutaja Miska ja suomenpystykorva Jehu.
Viikko sujahti metsästellen, lintuja löytyi hyvin ja koirat saivat hyviä tilanteita. Hugo sai jostain kumman syystä reissulla uuden lempinimen - lintupuimuri, herran nenään otti alueen linnut toivotulla tavalla :). Tulossa muutamia kuvia poikien reissulta.


Hugo ja Jessica onnistuneen metsästyspäivän jälkeen
 

3.9.2006 Mejä kokeet Pyhännällä, tuomarina Lea Foudilainen.
Kara starttasi tänään piirinmestaruuskokeissa Kirsin kanssa. Kirsillä pyrähteli perhosparvi vatsassaan, koe oli ensimmäinen mahdollinen Karan valioitumista ajatellen. Kara ei sellaisista odotuksista välitä tuon taivaallista...

Kara teki jo tutuksi tullutta varmaa jäljestystään ja sai upeasti sen viimeisen vaadittavan ykkösen ja näin Karaa voi tituleerata FIN JVA Coco Hit's Evening Star!


Suuresti Onnea Kirsi, Mika ja Kara!!!
 

27.8.2006 Pielaveden ryhmänäyttely. Tuomarina Paula Rekiranta.
Matkasimme Niinan kanssa Pielavedelle mukanamme kaverukset Nicolai, Jessica ja veteraani-ikäinen Moona. Päivä oli mitä onnistunein, takaisin saimme matkata kahden uuden muotovalion sekä BIS-veteraanin kera :). Nicolai oli PU-1, SERT ja VSP, Jessica PN-1, SERT ja ROP sekä Moona upeasti PN-2, ROP- ja BIS-veteraani! Moonan esiintyminen BIS-kisassa oli aivan mahtavaa, Mömmis veti menemään täysillä hihnan mitan edellä ja häntä vispaten, siis sydämensä kyllyydestä nauttien :D. BIS-tuomarina oli Ritva Raita ja hän sanoi vielä viimeisenä, että pidä hyvä huoli tästä kauniista rouvasta :). Juu-u, sängyssähän se isännän vieressä nukkuu ja Moonalla on ihan omia etuoikeuksia mitä muilla koirilla ei ole...


FIN MVA Whisborne Clansman ja FIN & LTU MVA Astrospring's Ismene


BIS-veteraanimme Moona :)
 

Kuopio 4-6.8.2006
Kuopion kolmipäiväinen näyttely tuli kokeiltua Jessican kanssa. Sain viettää viikonlopun täysihoidola Mailiksen ja Matin luona, kiitos teille!

Perjantaina oli KR-näyttely, tuomarina oli Ove Germudson Ruotsista.
Sisustar's Just A Jewel "Tino" oli PU-4 ja Jessica oli PN-4 :).

Lauantaina oli KV-näyttely, tuomarina Gert Christensen, Tanskasta.
Tino oli avoimen luokan toinen erinomaisella ja Jessica oli käyttöluokan toinen erinomaisella.

Sunnuntaina oli myös KV-näyttely, tuomarina Kirsi Nieminen.
Jessica oli taas käyttöluokan toinen erinomaisella.




 

24.6.2006 Rovaniemen KV-näyttely. Tuomarina Claudio de Giuliani, Italia.
Coco Hit's Evening Star "Kara" järjesti emännälleen yllätyksen ja oli upeasti PN-3 ja sai ensimmäisen SERTin. ONNEA Kirsille ja Mikalle!


 

18.6.2006 Mejä-kokeet, Pyhäntä.
Coco Hit's Evening Star "Kara" jäljesti ensimmäistä kertaa voittajaluokkassa ja sai tulokseksi helteestä huolimatta VOI-2! Hienoa!
 
8-12.6.2006 Lomareissua Saksanseisojien erikoisnäyttelyyn ja EUW-06.
Vietimme koiriemme kanssa mukavan ja rentouttavan viikonlopun saksanseisojien parissa. Lauantaina olimme seuraamassa Mannermaisten kanakoirien erikoisnäyttelyä Järvenpäässä ja sunnuntaina Euroopanvoittajaa Helsingissä.
Erkkarissa tapasimme yhtä pentua lukuunottamatta Pedon sisarukset. Sisarukset painivat ja ottivat toisistaan mittaa nurmikentällä :) Oli mukava tavata kaikkia pentuja omistajineen!
Päivän kruunasi Pedon siskopuolen, Allin ROP- sekä BIS-voitto ja vielä BIS-metsästyskoira voitto! Onnea vielä kasvattajille sekä Allin omistajalle!

Susan tuli perheineen käymään Järvenpäässä ja pääsin tapaamaan Hugon tytärtä Nikiä (Bogaloo's Xtract Of Roses). Olin viimeksi nähnyt Nikiä 7-viikkoisena. Neitokainen oli kasvanut ja kehittynyt oikein mukavasti :)


 

4.6.2006 Lohja, ryhmänäyttely. Tuomarina Paula Rekiranta.
Coco Hit's Endearing Boy "Bono" kävi Sarin kanssa näyttelyssä ja sai tulokseksi Eh-1.
 
2.6.2006 Jade muutti Tyynen kaveriksi
Coco Hit's Flashy Flirt "Jade" muutti Pietilän perheeseen Joutsaan. Jaden isosiskona on Coco Hit's Elegant Girl "Tyyne". Jade on kotiutunut hyvin ja nopeasti, leikkiminen ja sylissä köllöttely maistuu :)
 
28.5.2006 Springerspanielit ry:n erikoisnäyttely, Karkku. Tuomarina Mrs Lyn Gregory, Iso-Britannia.
Vietimme ystävien kanssa jälleen kerran mukavan päivän Springerspanielit ry:n erikoisnäyttelyssä. Pikkupennuissa (5-7kkk)oli kaksi Hugon tyttöä, Moundhill's Candy Girl 1kp, PN-2 ja Moundhill's Cosmic Touch pikkupentujen toinen.

Egonin pentuja oli kolmesta eri yhdistelmästä:
Belimir´s Raffaello (Streamside´s Quest For Challenge - Belimir´s Miranda) Junioriluokassa Eh-3.
Quadmir´s Divine Khepri (Streamside´s Quest For Challenge - Quadmir´s Sulidae) Avoimessa luokassa Eri-1, PU-2, SERT & BIS-2 metsästyskoepalkittu.
Quadmir´s Divine Nefertum (Streamside´s Quest For Challenge - Quadmir´s Sulidae) Eh-2.
Ja nartuissa Coco Hit´s Cici D´Amour (Streamside's Quest For Challenge - Livingdale's Cream Caramel) Käyttöluokassa Eri-2.



Egonin jälkeläisryhmä oli jälleen kerran 1 kp, Rotunsa paras ja BIS 2! Kiitos kaikille ryhmään osallistuneille! Kiitos!

Omista koiristamme mukana oli Hugo valioluokassa sekä Jessica avoimessa. Hugo oli valioluokassa Eri-2 sekä BIS-4 metsästyskoepalkittu. Jessica sai avoimessa luokassa Erinomaisen.


Hugo


Jessica
 

25.5.2006 Teerijärven ryhmänäyttely. Tuomarina Markku Santamäki.
Kävimme Jessican kanssa Teerijärvellä näyttelyssä. Mammalla on bikini-look menossa pentujen jälkeen, mutta silti Jessica oli hienosti PN-4.
10.5.2006 Kuulumisia
On ollut mukava kuulostella miten Jessican pennuilla on lähtenyt kotielämä maistumaan uusissa kodeissa. Kaikki pennut ovat kotiutuneet hyvin ja ovat pitäneet omistajiensa mielet virkeinä. Kaikilla tuntuu kaikki sujuvan hyvin :)

Coco Hit's Feel The Magic "Masi" muuttaa Konnevedelle Liimataisen perheeseen. Masin tulevaisuuteen tulee kuulumaan ainakin perheen kanssa touhuilu sekä isännän metsästyskaverina oleminen.

Coco Hit's Fit For Hunting "Vili" muutti Mynämäelle, Huhtaniemen Reiman koulutukseen sekä myöhemmin aktiiviseen metsästykseen. Vilillä tulee olemaan töitä niin merellä kuin maallakin, maalla rusakoiden sekä lintujen parissa. Merellä taas vesilintuja metsästellen. Ja tietysti Vili tulee olemaan seuralaisena niin kotona kuin mökilläkin.

Coco Hit's Flaming Boy "Topi" asuu Niemisen perheessä täällä Sumiaisissa. Topin kaverina on flätti Tessu sekä perheen lapset Anni ja Emppu. Isäntä kouluttanee Topia metsälle, emäntä taas lähtee näyttelyihin sekä jäljelle.

Coco Hit's Full Of Charm "Leevi" asuu pohjanmaalla Kainastolla, Koskimäen perheessä. Leevistä tuli "sikalan isäntä". Eli Leevi pitänee tilalla huolta koko perheestä. Isä sekä pojat vievät Leeviä metsälle, naisväki hoitaa sitten kaiken muun :)

Coco Hit's Fear Factor "Emma", tuo porukan vauhdikkain pentu. Emma muutti Knuutisen Jamin oppiin. Toivotaan Jamille pitkää pinnaa ja mukavia koulutushetkiä Emman kanssa :) Emman tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu mm. jäljestäminen sekä metsästys.

Coco Hit's Flashy Flirt "Jade" etsii huolehtivaista kotia. Luonteeltaan neitokainen on iloinen, miellyttämishaluinen sekä rohkea.

Coco Hit's Flicker Of Hope "Nelli" asuu Äänekoskella Tupitsan Sarin ja perheen hoivissa. Nelli tulee pääsemään nauttimaan paljon Keski-Suomen metsistä emännän suunnistus harrastuksen myötä. Nelli on kotiutunut hyvin, pieniä töllöyksiä jo tehden...

Coco Hit's French Kiss "Fanni" asuu Hankasalmella Oksasen perheessä. Fannilla on paljon hommia; pitää perheen lapsista huolta, olla hevoshommissa mukana, myöhemmin isännän metsästyskaverina sekä tietysti olla koko perheen seuralaisena.

Coco Hit's Full Of Love "Fia" elelee Espoossa, Sysimiilun Heidin hellässä huomassa. Fialla on alkanut hyvin elämä kaupunkilaisneitokaisena. Kesät Fia pääsee nautiskelemaan mökkeilystä. Puuhaa varmasti piisaa tällä kaksikolla :)

Coco Hit's Future Vision "Nuka" asuu kotosalla. Jos Nukalle löytyy aktiivinen, ennenkin koiria kouluttanut ja näyttelyistä kiinnostunut omistaja lähistöltä, niin sijoitan Nukan. Mutta tällä hetkellä  neitokainen viihdyttää meidän elämää. Nuka sai kaverikseen seisoja Pedon, joten melkoista temmellystä meillä piisaa :) Nukasta olisi tarkoitus koulia jälkikoira, mutta mitähän se tulevaisuus tuo tullessaan...

Toivotamme kaikille pennuille onnea tulevaisuuteen! Olemme löytäneet kaikille pennuille sellaiset kodit joita haimme :)


Fanni isännän kainalossa


Fia kotosalla "taistelutoverinsa" kanssa :)

 

7.5.2006 Mejä-koe Petäjävedellä
Olin Miisan kanssa jo perinteikkäässä Keski-Suomen Spanielikerhon mejä-kokeissa. Vietimme mukavan viikonlopun uusien sekä vanhojen tuttujen kesken. Kiitos kaikille mukavasta seurasta, nähdään taas!

Miisa sai Voi-3 tuloksen, 29 pisteellä. Kaksi hukkaa, huomasi kyllä että ei ollut ehtinyt harjoitella. Miisalla oli ainakin kivaa, on se niin mukava katsoa miten tyytyväisenä se tulee kanille ja jäljen jälkeen tepastelee tiellä :)
 

3.5.2006 Minulle niin tärkeän koiran menetys :(

"Aika yhteiset muistomme kultaa,
mutta koskaan ne eivät tule niin kultaisiksi,
kun sinun lämmin sielusi.
Lepää rauhassa ystäväni parhain,
harmi että lähdit niin varhain."

Suuri osanotto omistajalle!
 

28-29.4.2006 Haaveiden toteutusta
Näinä päivinä on monen haave toteutunut. Olemme saaneet olla toteuttamassa monen ihmisen haavetta, siitä omasta, ihanasta springeristä. Tahdomme toivottaa kaikille pennuille sekä omistajille onnea ja iloa tulevaisuuteen! Sekä tietysti pitkää pinnaa omistajille. Voi olla, että sitä joskus tarvitaan ;) :D

Tommin suuri unelma ja haave myös kotiutui tänne Sumiaisiin. Pictan Bezwinger, tuttavallisemmin Peto, matkasi Keravalta onnellisen isäntänsä kanssa. Saas nähdä kuinka suuri "peto" tästä kehkeytyy :D Pedosta löytyy lisää hänen omalta sivultaan. Vuosien lukeminen ja perehtyminen seisojiin tarkentui tähän pentueeseen.

Kiitos Taina ja Jussi Ylipekalle, kennel Pictan, tästä charmikkaasta miehen alusta!


 

20.4.2006 Fanni muutti omaan kotiin
Tänään lähti ensimmäinen pentu omaan kotiin. Toivotamme Fannille ja koko Oksasen perheelle mukavia ja rattoisia hetkiä moniksi vuosiksi eteenpäin!

Eilen kävimme eläinlääkärillä pentujen kanssa. Autossa matkaaminen ensin ihmetytti ja hetken maisemia katseltuaan koko katras kävi nukkumaan. Tarkastus sekä mikrosirutus sujui hyvin ja kaikki pennut ovat terveitä. Nyt voi hyvillä mielin lähteä maailmalle : )
 

16.4.2006 Lappeenranta KV-näyttely. Tuomarina Anatoli Zuck, Valko-Venäjä.
Sisustars Just A Jewel "Tino" kävi Mailiksen kanssa Lappeenrannan näyttelyssä. Tino oli avoimenluokan kolmas saaden erinomaisen.


 

8.4.2006
Pennut ulkoilivat ensimmäistä kertaa. Pienen ihmettelyn jälkeen alkoi tutkiminen ja lumeen tutustuminen. Toisten piti vähän maistaa että onkohan se jotain syötävää :) Tässä pari kuvaa ulkoa.


 

30.3.2006 Pennut
Tänään harjoiteltiin seisomista, toisilla se sujui paremmin kuin toisilla... Kuvia löytyy pennut-sivulta. 4 viikkoiset vilpertit tutkivat koko ajan suurempaa ja suurempaa aluetta. Hampaita on kiva testailla ja nyt alkaa maton reunat saada kyytiä. Vielä muutama pentu etsii aktiivista ja harrastavaa kotia.
   
26.3.2006
Pennut kasvavat kovaa vauhtia. Nyt jo tutkiskellaan ympäriinsä, leikitään ja syödään kiinteätä ruokaa. Kuvia lisäilty useammalle sivulle.
 
24.3.2006 Hejjan Cacib vahvistus saapui
Hejjan Oulun Cacib vahvistus saapui FCI:stä.
 
24.3.2006 Tinon lonkat
Tinon lonkkalausunto tuli ja ne oli odotetusti A/A :)
 
10.3.2006 Tinolla terveet silmät
Sisustars Just A Jewel "Tino" on silmätarkastettu ja silmät ovat terveet. Jäämme odottelemaan lonkkatuloksia kennelliitosta.


 

9.3.2006 Pennut viikon ikäisiä
Viikko on vierähtänyt kuin siivillä, pentuja ihastellessa ja tuhinaa kuunnellessa :) Kaikki 10 topakkaa springerin alkua voi erittäin hyvin. Pennut kasvavat tasaisesti ja jokainen pitää puolensa tissillä. Jessica hoitaa pentuja todella hyvin ja huolella. Jessica on  meidän super mamma :)

Pennuista otettiin tänään kuvat viikon ikäisenä, niitä pääsee katselemaan täältä.
 
2.3.2006 F-pentue syntynyt :)
Tänään syntyi Jessican ja Magnuksen 10 suloista pentua, 6 narttua ja 4 urosta. Pennut syövät topakasti ja emä hoitaa erittäin hyvin pienokaisiaan :) :)

 

22.2.2006 Etelä-Hämeen koirakerhon palkitseminen
Etelä-Hämeen koirakerho on antanut jäljestämisen perusteella kannustepalkinnon Coco Hit's Brilliant Boylle eli Remulle. Onnea Riikka ja Remu!
 
18.2.2006 Agility kisat Kirkkonummi.
Coco Hit's Brown Chocolate "Doni" starttasi Maxi 2 luokassa ja teki vauhdilla 0-radan ja sijoittui toiseksi 34:stä koirasta. Vielä kaksi sijoitus nollaa, niin pääsee kisaamaan Maxi-3:een. Upeaa Hanne ja Doni!

Samassa kokeessa Coco Hit's Cici D'Amour "Cisi" kisasi toista kertaa Maxi 1 luokassa. Ihanneaika tuli alitettua, mutta kepeillä vähän sähläystä ja keinulla unohtui pysähtyä, joten virhepisteitä tuli 15. Tästä on hyvä jatkaa :)
 

18.2.2006 Lapin Spanielilerhon kiertopalkinnot
Tänään Lapin Spanielikerho jakoi kiertopalkinnot ja Coco Hit's Evening Star "Kara" sai Paras Jäljestäjä - kiertopalkinnon! Hienoa! Myös emäntä tuli huomioiduksi "hulluudestaan" ja sai kerhon uurastaja palkinnon :) :)


Kirsi ja Kara
 

15.2.2006 Jessica kasvattelee masua
Jessica voi hyvin, maha sekä ruokahalu kasvaa :) Pentujen liikkeitä alkaa olla havaittavissa ja äityliini näyttää olevan tyytyväinen. Enää ei makaaminen maassa suoraan onnistu, pitää heittää kylkiasentoon köllöttelemään. Samoin selällään nukkuminen sängyssä on loppunut, vatsa näyttää painavan sen verran. Tässä äityliini nukkuu sohvalla, vielä 3 viikkoa synnytykseen.


 

14.2.2006 Hyvää ystävänpäivää kaikille :)
Coco Hit's Chocolate Boy "Poju" lähetti perheineen kuvallisen ystävänpäivätervehdyksen. Kiitos paljon :)


 

14.2.2006 Kuva Hugon pennusta
Saimme kuvia Hugon pennusta Rissestä, Moundhill's Crystal Shine. Om. Kennel Moundhill's. Ikää neitokaisella on 13 viikkoa.


 

11.2.2006 Pohjois-Suomen spanielikerhon kiertopalkinnot

Coco Hit's Evening Star "Kara" sai Pohjois-Suomen Spanielikerhon Paras Springeri - kiertopalkinnon vuodeksi haltuunsa.
Onnea Kirsi, Mika ja Kara!


 

10.2.2006 Hugon pentuja katsomassa ahvenanmaalla sekä tervetuloa Niki tänne mantereelle :)
Matkasimme Hugon kasvattajan, Susann Nymanin - kennel Newmix, kanssa Ahvenanmaalle katsomaan 7-viikkoisia Hugon pentuja. Emänä pentueessa on Fin & Est & Ltu CH LtuW-03 LtuSW Stardorm Shown Stopper "Annie". Pentuja on 10, 6 urosta ja 4 narttua.

Mukaamme tänne mantereelle lähti kaunis Bogaloo's Xtract Of Roses "Niki". Niki asustelee "sukulaistensa kanssa" Veikkolassa Susanin ja muun perheen hyvässä hoidossa. Sukulaisiahan samassa perheessä on mummo Monza, Monzan tytär Spa sekä Nikin isosisko Stardorm Starlight Serenade "Pikee". Nikin omistaa Susann Nymann.

Kiitos Mialle, Kickelle, Emilille ja Elsalle vieraanvaraisuudesta! Tässä Elsa ja Emil Nikin kanssa :)

Toivotamme onnea kaikille pennuille tulevaisuuteen!
 

Urokset
 
Bogaloo's Xtremely Hot "Xune"
 
Bogaloo's Xtra Edition "Xack"
 
Bogaloo's Xpect It All "Xippe"
 
Bogaloo's Xpect Trouble "Ximon"
 
Bogaloo's Xtremely Tan "Xanto"
 
Bogaloo's X-Force "Xandro"
 
Nartut
 
Bogaloo's X-Mas Surprise "Xelma"
 
Bogaloo's Xact On Time "Xandra"
 
Bogaloo's X-mas Story "Xanna"
 
Bogaloo's Xtract Of Roses "Niki"
 
Seisotuskuvat © Bogaloo's
 
10.2.2006 Terveysuutinen
Coco Hit's Brilliant Boy "Remu" (Fantic Kasmir-Livingdale's Cream Caramel) on sairastanut nuoresta pojasta eosinofiilista myosiittia. Nyt hänestä on otettu ensimmäistä kertaa lihasnäyte ja sieltä saadun lausunnon mukaan Remulla on lymfosytaarinen myosiitti. Remulta löytyi verikokeissa myös kilpirauhasen vajaatoiminta ja nyt sai lääkityksen siihen. Remu on edelleenkin iloinen ja positiivinen jannu, touhuaa ja tekee asioita täydellä vauhdilla ja sydämellä. Lisää Remusta löytyy Remun kotisivuilta www.remujalara.net.
 
10.2.2006 Terveystulos
Egonin tytär Quadmir's Divine Nepthys on terveystutkittu ja lonkat ovat A/A sekä silmät ovat terveet.
 
3.2.2006 Jessica ultrattiin

Käytimme Jessican ultrassa ja siellä varmistui että pentuja on tulossa. Melkoista vipinää siellä piisasi - reilustikkin :D Joten nyt odottelemme maaliskuun alkua ja kasvattelemme masua.
 

1.2.2006 Egonilla kävi morsian

Egonilla kävi morsian ja jos kaikki menee hyvin, niin pentuja on odotettavissa syntyväksi huhtikuun alussa. Emänä pentueessa on Coco Hit's All-In-One, tuttavallisemmin Assi. Assilla on A/A lonkat ja terveet silmät. Jos kiinnostuit, niin voit soittaa Raili Lenkkerille. Puh. 014-3742451, Säynätsalo (Jyväskylä).
 

18.1.2006 Kiertopalkinnot

Keski-Suomen Spanielikerhon vuosikokouksessa jaettiin kiertopalkinnot vuoden 2005 tulosten perusteella.

Miisa oli hienosti toinen vuoden jäljestyskoirana : )

Hugo sai vuodeksi haltuunsa vuoden 2005 metsästyskoira- kiertopalkinnon sekä vuoden monitoimiuros-kiertopalkinnon!

Jessica oli toinen vuoden metsästyskoirana. Jessica sai vuoden aloitteleva metsästyskoira-kiertopalkinnon sekä vuoden monitoiminarttu-kiertopalkinnon!

Kuva tulee vähän myöhemmin, kunhan saadaan vuoden metsästyskoira-kiertopalkinto edelliseltä koiralta.

 

7.1.2005 Kajaani KV, tuomarina Paavo Mattila
Kävimme Kajaanin KV näyttelyssä Jessican kanssa. Jessica oli avoimenluokan kolmas saaden erinomaisen.

Näyttelyssä oli myös Coco Hit's Evening Star "Kara". Kara voitti käyttöluokan laatuarvostelulla erittäin hyvä.
 

3.1.2006 Jessica astutettu

Kävimme Jessican kanssa astutusreissulla Huhtamossa. Astutus sujui hyvin ja toivomme englanninspringerspanielin pentuja syntyväksi maaliskuun alussa. Lisää pentueesta pennut-sivulla :)
 

1.1.2006 Hyvää vuotta 2006 kaikille :)

Toivotamme kaikille hyvää ja onnellista vuotta 2006!

Vuodelle 2006 on suunnitelmissa monenlaista. Pennut-sivulle on päivitetty joitakin suunnitelmia. Katsellaan mitä vuosi tuo tullessaan ;) :D

 

 

© Kennel Coco Hit's.
Marja ja Tommi Lupsakko, Matilanvirrantie 433, 44280 Sumiainen. Sähköposti. Puhelin: 044 - 529 4341 Marja, 040 - 845 6914 Tommi