 |
 |
Livingdale's Choco Caramel"Melli"
" Päivänä kauniin syksyisen
|
|
Melli nukkui pois elokuisena iltapäivänä syliimme. Yli viikon kestänyt kamppailu elämästä käärmeen puremaa vastaan loppui yllättäen sydämen pysähtyessä. Melli jätti kultaiset muistot sydämiimme.
Tutustuimme Melliin liki aivan vahingossa. Sain kuulla, että suolahdessa on englanninspringeri uros vailla kotia. Itse kun en voinut sitä ottaa (asuin kotona ja isäni on allerginen sekä astmainen), kaupittelin sitä mieheni veljelle. Ja niinhän siinä kävi, että Rambo muutti Kimmolle. Kävimme Rambon kasvattajan luona usein ja siellä ihastuin pieneen Melliin. Se oli sellaista rakkautta ensisilmäyksellä. Ihastuin Melliin saman tien. Kävin tottelevaisuuskoulutuksessa Mellin kanssa ja aloin ottamaan sitä hoitoon. Siis viikonlopuksi veneilemään jne. Niinhän siinä kävi, että halusin Mellin pysyvästi meille, isäni allergioista huolimatta. Niin Melli tuli sijoitukseen meille reilun vuoden ikäisenä. Melli oli silloin arka. Se ei halunnut tutustua vieraisiin ihmisiin, ei se juossut karkuun vaan katseli sivusta. Melli pelkäsi myös Tommia. Siinä sitä olikin haastetta kerrakseen. Melli kulki mukanamme joka paikkaan ja pikku hiljaa se alkoi hyväksyä ihmiset paremmin. Kävimme metsästyskoulutuksessa, jossa se suostui tuomaan sorsan järvestä siiven päästä roikottaen. Epävarmuus niin Tommin kuin riistankin suhteen kaikkosi heidän ensimmäisellä metsästys reissulla. Saaliina heillä oli muutama sorsa. Tämän jälkeen Melli palvoi Tommia joka asiassa. Mellin hoksattua mitä metsässä tehdään, ei siitä parempaa metsästys kaveria ollutkaan. Se osasi hommansa erittäin hyvin. Melli oli arkuudesta huolimatta helppo kouluttaa. Kun sen kanssa oli samalla aaltopituudella, ei tarvinnut kuin kevyesti ohjailla tekemään eri asioita. Luottamus oli kaiken A ja O. Sen saamiseen kesti kauan, mutta se ei sen jälkeen horjunut koskaan. Toinen asia mitä Melli vieroksui, oli leikkiminen.Kun heitti tennispalloa, Melli ryntäsi pallon perään muttei koskenut siihen. Muistan kuinka murensin vesiastiaan makkaraa jonne laitoin pallon yöksi. Oli todella hienoa kun Melli uskalsi nuolla palloa! Ja tätä jatkoimme niin kauan, että hän uskalsi ottaa pallon suuhunsa! Pikkuhiljaa Melli uskaltautui leikkimään muillakin leluilla. Voitin koulussa ollessani pehmolelun. Ja tietenkin Melli otti sen luvatta pöydältä, mutta ei sitä voinut kieltää kun se ensimmäistä kertaa halusi itse jonkun. Niinpä siitä nallukasta tuli ajan mittaan räsylelu… Ostimme kaupasta monenlaisia puruleluja, suurimman osan turhaan. Joskus harvoin saattoi joku luu olla niin hyvä että se kelpasi Mellille. Kävimme agilityssä kun asuimme ja opiskelimme Jyväskylässä. Se oli erittäin mukavaa, niin minulle kuin koirallekkin. Riippui päivästä kuinka mukavaa se oli Mellin mielestä. Toisinaan hän yritti kaikkensa ettei tarvinnut hypätä esteitä, mukavempaa oli alittaa, kiertää, mennä välistä tai vain jäädä makoilemaan esteen toiselle puolelle. Tämä oli sitä mellin omanarvontunnetta. Näytti että hän nauraa minulle että lälläslää! Sen mitä hän päätti sen myös teki. Ja aina kun silmä vältti, Melli keikkui A-esteen päällä. Se oli jotain ihan älyttömän mukavaa, hänen mielestä. Näyttelyistä Melli ei koskaan pitänyt mitenkään järisyttävän paljon. Mutta oli ja meni mukana kun oli pakko. Melli kiersi nuorena aika paljon näyttelyitä, mutta vanhemiten emme käyneet juurikaan missään. Melli oli kerran ROP – ja BIS – pentu. Näyttelyistä Melli sai 2 x KP, 6 x SA, 2 x SERT ja kerran oli VSP. Mellillä oli kahdet pennut elämänsä aikana. Ensimmäiset pennut oli kennel Livingdale’s:iin. Silloin päätin, että Mellillä ei tule enää koskaan olemaan pentuja. Kun haimme Mellin kotiin kasvattajan luota, hän oli liki karvaton. Se oli todella surkea näky… Mutta aika kultaa muistot ja pentujen kasvettua aloin miettimään kuitenkin Mellin astuttamista. Melli rakasti pentuja. Hän hoiti pennut erittäin hyvin. Pentulaatikko ja pennut olivat todella puhtaita. Kuten jo aikaisemmin kirjoittelin, että sen minkä Melli tekee, niin tekee täysillä. Näin oli myös pentujen hoidon kanssa. Melli sai vielä toiset pennut meille, jossa isänä oli Akiskorven Vinha. Näiden pentujen jälkeen karva pysyi ja kiilti. Oletan, että Mellin hyvinvointiin vaikutti se, että hän sai olla kotona. Kennel Livingdale'sin pentueessa, jossa isänä oli KANS FIN EST MVA Of Skyway Harlequin "Pomo". Tästä yhdistelmästä syntyi kahdeksan pentua, joista lähes kaikki on käynyt näyttelyissä ja jokainen on palkittu vähintään Sa:lla, tai Kp:lla. Suomen muotovalion arvon on saavuttanut kolme narttua, L. Cream Caramel "Moona" , L. Choco Geisha "Iinu" ja L. Choco Mint "Minttu" sekä uros L. Harlequin Man "Miska". Miska on myös KANS & EST & LTU MVA. Mellin toisen pentueen pennut menivät pääsääntöisesti kotikoiriksi, harmillisesti heitä emme ole nähneet näyttelyissä, mutta koirat ovat rakastettuja kotikoiria. Ensimmäisistä pennuista meille tuli Moona. Toisista pennuista jäi Emma vanhemmilleni. Emma onkin kuin ilmetty äitinsä! Onneksi saimme ns ”Melli – kakkosen”. Emmalla on ilmeet ja eleet aivan kuin Mellillä. Ja näöllisestikkin hän on liki kopio… On ilo seurata Emman touhuiluja ja aina tulee mieleen kuinka Melli oli niin samanlainen… Mellin kohtaloksi tuli kyykäärme. Eräänä elokuisena iltana keräsimme viinimarjoja ja koirat tietenkin vilistelivät pitkin pihamaata. Jossakin vaiheessa Melliä oli purrut käärme kaulaan ja rintaan. Ensiavun jälkeen hän oli jo parempi ja tätä kesti liki viikon. Kunnes yhdessä yössä hän meni huonoon kuntoon, käytimme taas lääkärissä ja lääkäri laittoi vielä kotiin... Palattuamme kotiin, kiersimme Mellin kanssa piha-alueemme ja ranta. Kun istuimme rannassa laiturilla, Melli katseli järvelle. Hän olisi halunnut mennä uimaan, mutta yritimme selittää hänelle ettei hänellä enää voimat riitä uimiseen. Jouduimme pitämään Mellistä kiinni, ettei hän olisi hypännyt uimaan. Kävellessämme rannasta pois Melli Tommin sylissä, Tommi sanoi Mellille että tuossa on hautasi paikka. Siihen pääset katselemaan rantaa ja meidän touhuja. Näin olimme valmiita lähtemään viimeiselle reissulle eläinlääkäriin viemään Melliä nukutettavaksi. Mutta ei tarvinnut. Mellin sydän pysähtyi
hänen ollessa käsivarsillamme. Tämä kaikki tuntui kuin olisi tarkoitettukin.
Kaikki paikat ja koirat tuli hyvästeltyä ja lopullinen leposija katsottua. Melli
nukkui pois kauniisti. Kaipaamme häntä syvästi vieläkin, hän opetti meille mitä
on rakastaa ja olla rakastettu! |
Marja ja Tommi Lupsakko, Matilanvirrantie 433, 44280 Sumiainen. Sähköposti. Puhelin: 044 - 529 4341 Marja, 040 - 845 6914 Tommi